Ylijäämämaalin keräys

Tikkurilan Maalina onnistuminen -road show kiertää kesällä 2018 Suomen kaupunkeja. Onko sinulla varastossasi tai autotallissasi ylijääneitä tai vanhentuneita maaleja? Nyt sinulla on oiva mahdollisuus päästä näistä eroon. Tule kysymään maalausvinkkejä Tikkurilan ammattilaisilta ja tuo samalla ylijääneet tai vanhentuneet maalisi meille. Lahjoitamme osan ylijääneistä maaleista uudelleenkäytettäviksi ja huolehdimme loput maalit asianmukaiseen keräykseen. Kuopiossa emme kerää ylijäämämaaleja.

Lahjoitamme yksityishenkilöiden tuomia hyväkuntoisia maaleja muutamien valittujen kaupunkien kunnostus- ja hyväntekeväisyyshankkeisiin. Tarkistamme maalien laadun ja huolehdimme ammattilaisten kanssa kyseisten kohteiden kunnostamisesta ja maalaamisesta. Uusi maali pintaan ja kyseinen kohde saa lisää ikää ja kauneutta!

Me myös hoidamme puolestanne huonokuntoisten maalien kierrätyksen ja asianmukaisen käsittelyn yhteistyössä Lassila & Tikanojan kanssa.

Kestävämmän ja ekologisemman maalaamiseen puolesta

Suomessa hävitetään vuosittain noin 3 miljoonaa litraa maalia. Tästä suuren osa voisi hävittämisen sijaan hyötykäyttää tai kierrättää.

Ylijäämämaalien hyötykäytöllä ja lahjoittamisella on monenlaisia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöhyötyjä:

  • Vähemmän vaarallista jätettä (nestemäinen ylijäämämaali luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi)
  • Pienemmät ympäristövaikutukset ja pienempi hiilijalanjälki
  • Kodin turvallisuus paranee, kun kotona ei varastoida turhia maaleja.
  • Yhteiskunnallisia vaikutuksia: maalamalla kestävää kauneutta, vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja tehdään yhdessä hyvää, tuodaan iloa leikkipuistoihin, päiväkoteihin ja muihin kohteisiiin

Ohjeistus kuluttajalle

  • Ylijäänyttä maalia voi tuoda keräykseen yksityishenkilöt
  • Vastaanotamme vesi- ja liuoteohenteiset sisä- tai ulkomaalit, lakat, petsit, öljyt ja kuullotteet.
    Huom! Emme ota vastaan tärpättiä, tinneriä tai muita kodin vaarallisia jätteitä.
  • Tuo maalit alkuperäisissä pakkauksissa niiden tunnistettavuuden parantamiseksi.
  • Maalipurkin kannen pitää olla tiukasti kiinni, ei vuotavia purkkeja.
  • Maksimissaan 10 purkkia / henkilö.

Tuo ylijääneet maalisi Tikkurilan Maalina onnistuminen –road shown rekalla ko. tapahtumapäivänä, maalit vastaanottaa L&T:n henkilöstö. Kuopiossa emme kerää ylijäämämaaleja.

Lue lisää ylijääneiden maalien asianmukaisesta hävittämisestä ja kierrätyksestä osoitteesta www.tikkurila.fi/kierratys.

Lue täältä lisää muiden kodin jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä

Osa kestävää pohjoista

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurila.fi

Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa pidämme materiaalit, kiinteistöt ja tehtaat mahdollisimman pitkään tuottavassa käytössä sekä tehostamme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme säilyttämään kiinteistöjen ja materiaalien arvon sekä säästämään ympäristöä. Teemme tämän tarjoamalla vastuullisia ja kestäviä palveluratkaisuja, jotka helpottavat asiakkaidemme arkea. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 712,1 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 8 700 henkilöä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.lt.fi